Minun päivissäni on aina vähän saippuakuplien tuoksua
etenkin keväisin
kun hypätään tuntoaisti edellä päin maailmaa
tietäen samojen syklien seuraavan toisiaan
niin kuin aallot, päivä toisensa jälkeen
opimme, rakastumme, vihastumme, vanhenemme, menetämme ja aloitamme uudelleen
Minun päivissäni kaksi pysyy
saippuakuplien ja tuoreen ruohon tuoksu kevätaamuisin.
Paperipaino vetten päällä
pintajännite huiskuttaa tuulia
hattujen sota lumpeenlehtien välillä
kiskoo rautakankia sammalpohjasta
Kevään tullen pääskyt luo
verkon majavien padon ympäri
ja joen järven meren vesi nousee barrikadeille
jossa kirputkin tömistävät
Sinulla on liian pienet olkapäät
Näytät niin pieneltä
Ruohikkojen säteillessä radioaktiivisinta tummaa vihreätään
tuorean tuoksun huumatessa arkoja hipiöitä
painamme yhdessä tuumin lakit kiharoillemme
Itken nyt
Ehkä olkapääni jaksavat kantaa sitten
kun kaikki paino valahtaa
sydämen varassa kävelemme kohti yksilöllisiä käytäviämme
Ehkä sitten ryhtini pitäisi
Smaragdinvihreä heinäsuovan helma
nuttura orjantappurasta, katkenneista koroista,
suolista, verestä ja kyyneleistä
ja pellolla norsut tanssivat
Ruutupaitainen mies irrottaa hatustaan sulan
sulin
sulakseni
ottaakseen päivätorkut tammen juurella
parahiksi valkoisen jäniksen ilmestymisaikaan
ei ole katsomista
Drifting, watching as the roses wither
their tempo catches on me
hair grows longer until it drops off
leaving my scalp freezing in its age
My forehead is drawn towards the grass
eyes can't take light anymore
the sun throws whispers onto my skin: now it's the time
to fall asleep with the roses
Juosta rantavedessä järveä ympäri
auringon kullatessa pohjan hiekan yhtä kauniisti kuin muistot
Antaa valkoisen kesämekon ohuen kankaan kastua helmoista
omaan tahtiin
Maata takapihan ruohokentällä raajat levällään kuunnellen luonnon levyjä
(ja huiskien sietämättömiä hyönteisiä)
Kuiskata hyvää yötä ja huomenta määrittelemättömän ajan pikkusiskojen korviin
valkoisten kankaiden ja aamukahvisaavillisten ei tarvitse loppua
Kävellä vapaana itse ostetussa vaatekerrassa
kaupungissa jossa ei asu sukulaisia
Olla vieras lapsuudenkodissaan ja isovanhemmilla
Päästää vihdoin irti kahdentoista vuoden ovenkahvasta.
I would like to remember
the trees and flies of people's eyes
the moors of youth where hours were spent
the colourful bloom of boredom
accompanied by all the still moments enjoyed
A rush of words and images fills my steps
as I struggle to come across as comprehensible
Syyskuinen laiturin harmaantunut yhtäkkinen
loppu kelluu auringonlaskun maalaamalla samettisella vedellä
pintansa melkein houkuttelee rikkomaan
petollisuutensa viskoo kylmiä väreitä
Vai onko se vain päivä päivältä viilentyvä ilma kurkkuni ympärillä
puristuksensa melkein houkuttelee itkemään
ei, olen vahva ja katson saunan ikkunasta vihreään metsään enkä uhkaavan synkkenevään taivaaseen
joka loputtomuudessaan aina heittää menneisyyteen
Niin monta kokoontumista ilta-auringossa
nuoruuden, ystävyyden ja kemian kanssa
niin monta pitkää yötä tähtien alla
ja harhailuja kotiin maalaistiellä ruohojen kahistessa näkymättömissä
huojuvien kuusenlatvojen takaa kurkottavien tähtikuvioiden alla
että olen menettänyt tajun
muistin, järkevyyden ja pidättyväisyyden
ja laskun taitoineen
Niin monta uutta ja uteliasta silmäparia sumussa
ja halauksia hullun hauskuuden kanssa öisen kylmettyneellä kaupunkiasfaltilla
(joka on kokonaan oma lajinsa)
että olen menettänyt tajun
tylsyyden, ujouden ja varovaisuuden
ja menneen tiukkoine nopeusrajoituksineen
Rankkasade sulattaa kasvojeni ääriviivat kallioon
liimaa helteeltä tuoksuvan ihon maaperään
kun yritän seistä suurempana,
tukevammin,
varmemmin
Varpuihin takertuvat viimeiset omien ajatusten varastosta
enkä hahmota havisseiden neulasten pesästä
käsikirjoitusta kiipeämiseen
Tänään joudun polvistumaan edessäsi
kiittämään ja nostamaan hattua
ennen kuin sinä jätät hyvästisi
En halua lähteä
mutta tänään lausun läksiäissanat paahtaessasi vielä kirkkaasti
päiviä, jopa viikkoja
muiden alamaistesi niskaa
Siispä hyvästi, kesä
jatkut vielä, mutten enää voi katsoa sinua silmiin
Mehujäätä mataavalla junaseisakkeella
tavarajuna rytyyttää ohi heittäen tuliaisia
tuulahduksia menneestä, tulevasta, muualta
vieraista maista, joihin en ole astunut
Kesän viimeiset päivät, hoen päin tajuntani naamaa
ne ovat ylläni juuri nyt, niin kuin ukkospilvet
joiden etäisyyden voi laskea
Yritän kaikin sormivoimin takertua
hetkeen ympärilläni ja sisälläni,
pilviin ylläni ja kuivuvaan asfalttiin kesäsandaalieni juuressa
mutta totta kai tiedän
että unohdus ryöstää rippeetkin tämänhetkisestä todellisuudesta
liian pian
Kukkaseppeleiden ja vallattomien pehkojen kulkue
valloittaa pitkin pieniä polkuja
mieliä, pienemmästä suurempaan
vetoa ihmisyyteen, jonka lapsikin ymmärtää
rauha on ainoa inhimillinen järjestys
Kylän, kaupungin tai valtion
esiinmarssit valloittavat silmiä ja sydämiä
liittykää mukaan, mutta ensin avatkaa hiuksenne
ja koskettakaa alkukantaista yhteyttänne
perustavaan inhimillisyyteen eli
raakkuviin lintuihin, tiheisiin havumetsiin ja paljaisiin jalkapohjiin
niittypolkuihin, joiden tallatut heinät ja korret
eivät ole ruudilla, verellä tai kyyneleillä maalattuja
Pilven reuna kuin rautaesirippu
halkaisee sisäisessä kriisissä pyörteilevän taivaan
yhtä harmaana ja raskaana kuin lyijy
kupu, joka peittää tätäkin kaupunkia
Murrosikäänsä kapinoiva ja kipinöivä ilmatila
kääntyy aina lopulta itseään ylös päin katsovia vastaan
ja hukuttaa kuin muurahaiset
Rantahiekka valuu kaikkien sormista samalla nopeudella
mutta toiset osaavat sulkea osan nyrkkiin ennen kuin on myöhäistä
viime päivien aikana istuessani yksin olen huomannut
etten ole yksi heistä
Toisten kämmenellä pikkukivet eivät paina
niin että kokonaisia kulkueita juoksee ohi
kun yrittää tainnuttaa kivun
aina vain yltyvän
Toiset osaavat pysäyttää kierteen yhdellä sormien liikkeellä
sillä välin kun minunlaiseni kieriskelevät rantahiekassa huutaen
älä juokse käsistäni
Kun kuulen koirien haukkuvan vastarannalla
ilosta ja tottumuksesta
kirkuvien lasten hyppivän laiturin päästä
äitien hymyilevän auringonsillalle
pysähdyn väkisinkin
kuin migreeni liplattavat laineet rusikoivat silmieni kiiltoa
tuska joka ei lähde järjestä vaan biologiasta
työntää ruskettuvan ihoni soran alle.
Sometimes I wonder if I really am
hearing the creaking train come
the same person as I was then
Sometimes I wonder why I'm not feeling
the pain anymore
as if my cells had learned how to breathe underwater
Sometimes I wonder why
And I jump into the water
Kiipeä kansakunnan korkeimpaan latvustoon
yksi värikäs lippu tuhannesta kädessäsi liehuen
pidä ylväs hymy tunnistamattomilla kasvoillasi ylös asti
ja anna aatteesi repeytyä tuulessa riekaleiksi
myönnä, ettei sinulla ole sanottavaa
ei mitään joka ei olisi jo kerran kaikunut tämänkin puiston aluskasvillisuudessa
Hengittää vedenpinnan alla
nähdä sumean todellisuuden kuplivan
päästää sisään kaiun toisesta
maailmasta liian kuivua
päästäkää ulos
onko sinulla viimeistä toivetta, kysyvät
Miksi kutsutaan tunnetta
joka valloittaa koko aivokuoren kuin pelikentän
kiihtyy yli täyteen sekunnissa tai viimeistään minuutissa
ja puhuu ääntään menettämättä kuin harha
Miksi kutsutaan hetkeä
joka lyö sykkeelle vertoja niin naurettavasti
että elimistö putoaa shokkiin
kuin jyrkänteen reunalta suohon
pinta-ala loppuaika, voit vain elää kaiussa
