Kulta, se on vain illuusio

Isoisän talvitakin keltainen leija
viivan päässä geometrian hiekkalaatikolla
tähystämälläkin luulee,
ilman omistajaa

Hennon rosoisen horisontin takana
värjötellen kankaanpala rikkoo lakeja

Mutta sillä on varmaan kylmä, äiti

Lattialistan muistikortti

Ja on niin vaarallista
ovesta oikealle ohjata ketään
nurkkapaikka ei ole vapaa

niin kauan kuin ylivalotettu keltainen ja taivaansininen
yhdistyvät hiomattomiin pokiin

On vastuutonta
sulkea ovi keuhkottoman takana

niin kauan kuin ikkunan eteinen
muistaa muutaman vuoden takaisen
muutos ei puhumallakaan
saa suojakilpeä haalistavalle

Jalat pois pöydältä

Jalat maassa
on hyve tiukassa pitää
kuulee kahdeksankymppisten sitruunahampaista
teekutsuilla hillittyjen
vaaleanpunaisten leivosten takaa

On soveliaisuutta vastaan väittää
että jalat eivät ole kiinni tukevassa
vaan laskettu alas
ikään kuin kelluisimme kaikki
sitruunankeltaisilla uimarenkailla

Yksi ajoi ohi lähiökäen pesän

Nuhjuisella bussipysäkillä banaaninkeltaisina
räikyvien mainosjulisteiden takaa pilkottaa
vain taipuvainen
kaula hopeanvaaleine vauvanhaituvineen

Myrskynsilmä harmahtuneen
karkearailoisen luotaantyöntävän
asfaltin pintaan naulittuna
tähtikorvakorujen helistessä epävarmoina
pelätäkö vai iloita

Kellertävän vaiko rusehtavan
räkänokkapusikon toisella puolen
siellä missä oja juo ahnaasti
katolleen heitettyjä ravinteita
ja aamusumu väistää
lepikkoon leviävää lähiökosteutta
joka pisaroituu kannoille ja bumeranginmuotoisille juurakoille
syövän lailla

Siellä missä sinä huurustat
takapajulan viimeisen pysäkin
vuosikymmen sitten nenäliinalla kerran pyyhkäistyjä
laseja tulehdustilassa

Ei silminnäkijöitä niin kuin
kunnon Poiroteissa tai Holmeseissa konsanaan
mutta syljelläsi höyrystämäsi
maskin kaiun kuulee satakieli ja kolibrikin
raidallisen villapiponsa alle