Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muutos. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Perillä

En ole ikinä pitänyt perille saapumisen tunteesta.

Siitä nahkapenkkeihin ja isän poplariin hioutuneesta autoauringon tuoksusta,
jonka oikeastaan tiedostaa vasta kun
moottorin hyrinä lakkaa ja vatsanpohjaa nylkee

Enkä varsinkaan ovimetallien kumahtamisesta yhteen
ja hiekan rahinasta aina paljaiden jalkapohjien alla,
kun isä sanoo,
nyt ollaan perillä.

torstai 13. marraskuuta 2014

Vesiloitsu

Paperipaino vetten päällä
pintajännite huiskuttaa tuulia
hattujen sota lumpeenlehtien välillä
kiskoo rautakankia sammalpohjasta

Kevään tullen pääskyt luo
verkon majavien padon ympäri
ja joen järven meren vesi nousee barrikadeille
jossa kirputkin tömistävät

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Dystrofia

Mustaa risua kartanomaista seinää vasten
maksapoliklinikka
tähysimme kaupungin valoja

Dystrofia maisemassa
katukiveykset keskenkasvuisia
ja miinusvuosisatojen kartanomaisuus
kurkkii kulman takaa maksan
   polis
      kliinikkoja
niin oli mielestämme sietämätön desinfiointiaineen haju.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Toivoin kerran maailman odottavan

Älä odota, maailma

Jatka pyörimistä,
vellomista, ajassa eteen- ja taaksepäin,
tööttäilyä, ovien paiskomista, vauvan itkua,
lasin särkymistä, kirjojen sivujen kääntelyä,
naurua, puiden kaatumista, mullan heittelyä puuarkulle,
veden kiehumista, sisäänhengittämistä, savuamista,
valojen sammumista, valojen syttymistä

Toivoin kerran
muiden nuorten sinisilmien suuressa joukossa
että "maailma odottaa"
tietänet kuinka korkealta putosin

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

I just keep imagining

I just keep imagining
my life-to-be
in a year it all turns around -
throws ice-cold water at me
and hits me with little stones, continuously
until I give up

Unless
I stand straight, hold my head up high
immerse myself in clichés and enjoy it shamefully

And simply do not give up

That's the path I walk daily, in my mind
I just keep imagining my life next year
it's only around the corner, but everything will change
country, language, people, home
will be en français

Before I step on the French autumn leaves
I need to walk this path
trying to figure out ways to avoid the ice

lauantai 4. lokakuuta 2014

Juokse henkesi edestä

Alkuräjähdyksestä Ryttylään
emmekä ikinä nähneet
miltä näyttää Mansikkamäentiellä

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Syksyn akustiikka

Lokakuu säveltää oktaavein
kahden sävelen kaukaisia
harppauksia pitkin mustaa ja valkoista
heijastuksia mustassa puussa ja
norsunluussa, värisen

Punaisen sateenvarjon alla
ainoa osa dolcea tässä sonaatissa
lasken rypistyviä lehtiä ja varsia
ylös alas, molliin painuu väkisin

Syysflunssat ilottelevat fortissimossa
kaamoksen ääni kaikuu yli aukioiden
joiden ihmiskato kopsuu kannoissani

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sallia vuorovesi kainaloihin asti

Juosta rantavedessä järveä ympäri
auringon kullatessa pohjan hiekan yhtä kauniisti kuin muistot
Antaa valkoisen kesämekon ohuen kankaan kastua helmoista
omaan tahtiin

Maata takapihan ruohokentällä raajat levällään kuunnellen luonnon levyjä
(ja huiskien sietämättömiä hyönteisiä)
Kuiskata hyvää yötä ja huomenta määrittelemättömän ajan pikkusiskojen korviin
valkoisten kankaiden ja aamukahvisaavillisten ei tarvitse loppua

Kävellä vapaana itse ostetussa vaatekerrassa
kaupungissa jossa ei asu sukulaisia
Olla vieras lapsuudenkodissaan ja isovanhemmilla
Päästää vihdoin irti kahdentoista vuoden ovenkahvasta.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ranskalaista elokuvaa

Haluan elää niin kuin ranskalaisissa elokuvissa
kokoontua suloiseen puutarhaan hohtavan valkoisen pöytäryhmän ympärille
sisarukset, serkut, isovanhemmat, ystävät ja ystävättäret
lapsikatraat ja koirat

Vaihtaa kuulumiset salaatin ja valkoviinin äärellä
viljellä pisteliästä sarkasmia jota ranskalaiset eivät muka ymmärrä
ja myöhemmin peitellä lapset nukkumaan mutta kolistella silti tiskejä korkokengissä
ja soittaa nostalgisia nuotiolauluja lapsuudesta
halailla siskoja ja ystävättäriä
sulassa sovussa kunnes esirippu laskeutuu

maanantai 1. syyskuuta 2014

Coup de la chair

Revelations, revolutions
all can happen in a day, an hour, a minute
in a foggy night or a fizzy drink

And then she comes back home
bruised, a little ashamed
but as a winner of a coup.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Just a few Mays older

When I empty this spot for my school books
when I close my eyes from the afternoon light through these curtains
when I leave this carpet behind

I will be a grown-up, I have always thought
although, no one has ever told me
one remains the same person even when they've been called an adult
reached a certain age of new rights
left their childhood home echo

When I move to my own apartment
when my own life begins
I will be an adult, not the youngster I am now
but older, wiser and completely different

I wish someone had told me
that no, I will be exactly the same me

tiistai 26. elokuuta 2014

Listen to the months coming

Losing sleep, losing interest
dulness running wild
spitting carefully over me when passing

- Scatter, happy self
you were an illusion anyway
this year

- Patience, past self
you will live again
next year

lauantai 16. elokuuta 2014

Öisin taas harhailen kotiin

Niin monta kokoontumista ilta-auringossa
nuoruuden, ystävyyden ja kemian kanssa
niin monta pitkää yötä tähtien alla
ja harhailuja kotiin maalaistiellä ruohojen kahistessa näkymättömissä
huojuvien kuusenlatvojen takaa kurkottavien tähtikuvioiden alla

että olen menettänyt tajun
muistin, järkevyyden ja pidättyväisyyden
ja laskun taitoineen

Niin monta uutta ja uteliasta silmäparia sumussa
ja halauksia hullun hauskuuden kanssa öisen kylmettyneellä kaupunkiasfaltilla
(joka on kokonaan oma lajinsa)

että olen menettänyt tajun
tylsyyden, ujouden ja varovaisuuden
ja menneen tiukkoine nopeusrajoituksineen

perjantai 8. elokuuta 2014

Rautaesirippu

Laskeutunut sadepilvistä
elokuun tomusateenkaarista ja sumuisista aamunkoitoista
jakava viikon, kuukauden, vuoden kahtia

Muuri lyijystä, paperista ja tiiliseinästä
seisoo nyt vankkana ja ylpeänä, uhmakkaana
haastaen aamukahdeksan vaeltajien vapauden tasapainon

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Jäähyväiset

Tänään joudun polvistumaan edessäsi
kiittämään ja nostamaan hattua
ennen kuin sinä jätät hyvästisi

En halua lähteä
mutta tänään lausun läksiäissanat paahtaessasi vielä kirkkaasti
päiviä, jopa viikkoja
muiden alamaistesi niskaa

Siispä hyvästi, kesä
jatkut vielä, mutten enää voi katsoa sinua silmiin

maanantai 4. elokuuta 2014

Loppukesä

Mehujäätä mataavalla junaseisakkeella
tavarajuna rytyyttää ohi heittäen tuliaisia
tuulahduksia menneestä, tulevasta, muualta
vieraista maista, joihin en ole astunut

Kesän viimeiset päivät, hoen päin tajuntani naamaa
ne ovat ylläni juuri nyt, niin kuin ukkospilvet
joiden etäisyyden voi laskea

Yritän kaikin sormivoimin takertua
hetkeen ympärilläni ja sisälläni,
pilviin ylläni ja kuivuvaan asfalttiin kesäsandaalieni juuressa
mutta totta kai tiedän
että unohdus ryöstää rippeetkin tämänhetkisestä todellisuudesta
liian pian

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Pingviinikuvioisen lakanan

Pieni tyttö, aloitan
olen aina kietoutunut
odota

Askeleet ovat määrätietoiset ja käynti huoleton
hymy vienon itsevarma
ja käsissä automaatio metro-, juna- ja lentolipun ostamiseen
ja Happy Joen terassilta valitsemiseen

Vaihda jo lakanasi johon kietoudut, aloitan
pieni ei ole enää tekosyy tai naamio
olen jo kasvanut ohi lapsuuskodin

perjantai 1. elokuuta 2014

Älä marssi kukkien päällä

Kukkaseppeleiden ja vallattomien pehkojen kulkue
valloittaa pitkin pieniä polkuja
mieliä, pienemmästä suurempaan
vetoa ihmisyyteen, jonka lapsikin ymmärtää
rauha on ainoa inhimillinen järjestys

Kylän, kaupungin tai valtion
esiinmarssit valloittavat silmiä ja sydämiä
liittykää mukaan, mutta ensin avatkaa hiuksenne
ja koskettakaa alkukantaista yhteyttänne
perustavaan inhimillisyyteen eli
raakkuviin lintuihin, tiheisiin havumetsiin ja paljaisiin jalkapohjiin

niittypolkuihin, joiden tallatut heinät ja korret
eivät ole ruudilla, verellä tai kyyneleillä maalattuja

torstai 24. heinäkuuta 2014

Maailman reunalla

Koko maailman paino tukahduttaa rinnalla
pudonneiden lentokoneiden savuavat osat
sisällissotia aina uudelleen sytyttävät kaunat
loputtomat tonnit aseita ja anteeksiantamattomuutta

Pieni tyttö ei saa henkeä turvallisen maailman raunioilla
kuin kyyneleistä

//R.I.P.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Luita halkeaa omiesi paineessa

Keskiaikainen katu tämän ajan jalkojeni alla
liian vahva oletko varma
en ymmärrä miksei kivi halkea
kestäväsi

Ja alkaa etoa
räikeät alennusmyyntikyltit muurissa
rakennettu vuosisatoja selkäsi taakse
katso, näetkö lyhyempiesi kaatuneiden käsien kosketuksen
lasiseinän takaa, sitäkään ei voi lahjoittaa
niin kuin esi-isämme tälle rodulle

joka etoo kansakunnan kylkiluita