Minun päivissäni on aina vähän saippuakuplien tuoksua
etenkin keväisin
kun hypätään tuntoaisti edellä päin maailmaa
tietäen samojen syklien seuraavan toisiaan
niin kuin aallot, päivä toisensa jälkeen
opimme, rakastumme, vihastumme, vanhenemme, menetämme ja aloitamme uudelleen
Minun päivissäni kaksi pysyy
saippuakuplien ja tuoreen ruohon tuoksu kevätaamuisin.
Ever
be your reflection written in my tears
of anxiety, fascination and confusion
the deepest of kinds
Ever
may the scent of the thought of you
focus my burning eyes on the incapability to breathe
as my lungs freeze when
Ever
set I my screaming irises on the idea of you
being what I haven't seen yet but
ever will
smell reflecting from your eyelashes of certainty and ice
Pakotan tuntoaistini näkemään
käännän ranneluut kohti maailmaa
istuinluu puistonpenkille, kiharat huolettomasti lapaluulle
reisiluut ristiin ja kahvia ja tupakkaa peukaloluun särkyyn
Pakotan hajuaistini tuntemaan
pakotan näköaistini haistamaan
pakotan kuudennen aistini ajattelemaan mitä en tahdo ajatella mutta ajattelen
ajattelen ajattelen
en uskalla kuulla otsalohkoani peilistä
a j a t t e l e n
kunnes vasara purskahtaa itkuun
Luovuuden lukko
savi valuu hallin lattialle muodottomana
kontrolloimattomana mattona
kuivuvat käteni kurkistusaukkoihin
luu vilkkuu rypyille näivettyneen ihon raoista
Lukko tikittää tehtaan keskiössä
mutta luuni kirkuu kovempaa
Haiset vessapaperilta
vessapaperi haisee sinulta
olet vessapaperissa, olet kylpyhuoneen nurkassa
Haiset ihossani, sormissani, ihoni alla
älä kuvittele liikoja
Vieläkin haiset huoneideni nurkissa
mutta kun sammutan valot,
et haise edes ihollani
Mustaa risua kartanomaista seinää vasten
maksapoliklinikka
tähysimme kaupungin valoja
Dystrofia maisemassa
katukiveykset keskenkasvuisia
ja miinusvuosisatojen kartanomaisuus
kurkkii kulman takaa maksan
polis
kliinikkoja
niin oli mielestämme sietämätön desinfiointiaineen haju.
Sateenvarjon takaa pilkistävät vain talvisaappaat
ei sitten sanota hei
hän ei ole nähnyt ihmiskasvoja kuukausiin.
Jalkaterät vääntyvät polttavan katon
reunan yli kipristellen
kuin kolmivuotiaan sänkymme keskellä aamuvarhaisella
nahka käryää, irvistää
Kuuluuko palosireeni
jalkapohjani sytyttivät varmaan tulipalon
nostan päätä katsoakseni, mutta niska romahtaa
luun sirpaleista kuuluu samanlainen särkymisen ääni kuin lasin
Kun katson sisäänpäin
käännyn kerälle, rullaan verhon alas, painan pääkytkimen pois päältä
ja näen vain sähköä
Tyttöhyppelen metsäpolkuja, keimailen catwalkilla, juoksen viidakkoveitsen kanssa
tasapainoilen harjakatoilla, hypin kuiviin lehtikasoihin, kävelen tiiliseinien läpi
etsin aaveita, syön alaspäin painuneita suupieliä ja keskustelen kuningattaren kanssa
Miksi siis haluat, että avaan silmäni
Lokakuu säveltää oktaavein
kahden sävelen kaukaisia
harppauksia pitkin mustaa ja valkoista
heijastuksia mustassa puussa ja
norsunluussa, värisen
Punaisen sateenvarjon alla
ainoa osa dolcea tässä sonaatissa
lasken rypistyviä lehtiä ja varsia
ylös alas, molliin painuu väkisin
Syysflunssat ilottelevat fortissimossa
kaamoksen ääni kaikuu yli aukioiden
joiden ihmiskato kopsuu kannoissani
Smaragdinvihreä heinäsuovan helma
nuttura orjantappurasta, katkenneista koroista,
suolista, verestä ja kyyneleistä
ja pellolla norsut tanssivat
Ruutupaitainen mies irrottaa hatustaan sulan
sulin
sulakseni
ottaakseen päivätorkut tammen juurella
parahiksi valkoisen jäniksen ilmestymisaikaan
ei ole katsomista
Exhausted, exploited sense
caused a headache
now I feel like screaming in the night
of cold war in my veins
Sensibility was buried weeks ago
if I get through this, maybe I can dig it up again
and hope it's still alive
Drifting, watching as the roses wither
their tempo catches on me
hair grows longer until it drops off
leaving my scalp freezing in its age
My forehead is drawn towards the grass
eyes can't take light anymore
the sun throws whispers onto my skin: now it's the time
to fall asleep with the roses
I would like to remember
the trees and flies of people's eyes
the moors of youth where hours were spent
the colourful bloom of boredom
accompanied by all the still moments enjoyed
A rush of words and images fills my steps
as I struggle to come across as comprehensible
Syyskuinen laiturin harmaantunut yhtäkkinen
loppu kelluu auringonlaskun maalaamalla samettisella vedellä
pintansa melkein houkuttelee rikkomaan
petollisuutensa viskoo kylmiä väreitä
Vai onko se vain päivä päivältä viilentyvä ilma kurkkuni ympärillä
puristuksensa melkein houkuttelee itkemään
ei, olen vahva ja katson saunan ikkunasta vihreään metsään enkä uhkaavan synkkenevään taivaaseen
joka loputtomuudessaan aina heittää menneisyyteen
Alaluomi laskee valkoista rajojen ulkopuolelle
menetän happea
ripset kihartelevat vastuuta pakoon
liian painava rajojen sisäpuolelle
Väritän iiristä verenpunaisella
kunnes sattuu virhe
ja rajat sekaisin alan sokaistua
törmään tiiliseinään joka maistuu hammasraudoilta
tuntuu tältä.
Hiljaisuus sattuu korviin
sähkölamput työntyvät ihon alle kuin neulat
sairaanhoitajaharjoittelijan kompastelevissa käsissä
vahattu lattia polttaa kalseudellaan jalkapohjien ohutta nahkaa
Ajan määreiden tikitys avoimen oven takana ja edessä
särkee päätä
suljen lyijynharmaan oven
mutta äänet vain tiivistyvät pienempään tilaan
Minua huimaa
kun katson ylös enkä näe muuta kuin loputtomasti taivasta
kun yritän seurata ohi vilahtavia puunrunkoja auton penkillä
kun pimeällä konduktöörin jalat sopivat junan ikkunassa raiteille
kun nousen, kun istun, kun herään, kun nukahdan
Minua huimaa
maailma, sillä universumi on biljoonittain tähtipölyä
hiukkanen ehkä hieman suurempi kuin Aurinkokuntamme
erottuisi valtavasta massasta
joka on huimaava kaikessa välinpitämättömyydessään,
mahdottomuudessaan,
salaperäisyydessään
Minua huimaa
tämä sirunen alkuaineita, jota kutsumme maailmankaikkeudeksi
huimaavan laaja kokonaisuus ehkä onkin
vain pölyhiukkanen lasiaisellasi.
Mieliala kuin vuorovesi
tai viallinen kesäkukka, joka ei osaa sulkeutua valon vetäytyessä
ja kohta sireenit kirkuvat taas
Stressi, sydäntä kiehuttava ilo, sisälmyksissä vellova pohjaton suru
jännitys poreilee hiussuonissa sähköiskuina
valkosolut täryyttävät neulanreikiä suonenseinämiin tatuoinniksi
Sodassa itseään vastaan
neulat lopulta osuvat hermoon
Mehujäätä mataavalla junaseisakkeella
tavarajuna rytyyttää ohi heittäen tuliaisia
tuulahduksia menneestä, tulevasta, muualta
vieraista maista, joihin en ole astunut
Kesän viimeiset päivät, hoen päin tajuntani naamaa
ne ovat ylläni juuri nyt, niin kuin ukkospilvet
joiden etäisyyden voi laskea
Yritän kaikin sormivoimin takertua
hetkeen ympärilläni ja sisälläni,
pilviin ylläni ja kuivuvaan asfalttiin kesäsandaalieni juuressa
mutta totta kai tiedän
että unohdus ryöstää rippeetkin tämänhetkisestä todellisuudesta
liian pian
