Smaragdinvihreä heinäsuovan helma
nuttura orjantappurasta, katkenneista koroista,
suolista, verestä ja kyyneleistä
ja pellolla norsut tanssivat
Ruutupaitainen mies irrottaa hatustaan sulan
sulin
sulakseni
ottaakseen päivätorkut tammen juurella
parahiksi valkoisen jäniksen ilmestymisaikaan
ei ole katsomista
Syyskuinen laiturin harmaantunut yhtäkkinen
loppu kelluu auringonlaskun maalaamalla samettisella vedellä
pintansa melkein houkuttelee rikkomaan
petollisuutensa viskoo kylmiä väreitä
Vai onko se vain päivä päivältä viilentyvä ilma kurkkuni ympärillä
puristuksensa melkein houkuttelee itkemään
ei, olen vahva ja katson saunan ikkunasta vihreään metsään enkä uhkaavan synkkenevään taivaaseen
joka loputtomuudessaan aina heittää menneisyyteen
Haluan elää niin kuin ranskalaisissa elokuvissa
kokoontua suloiseen puutarhaan hohtavan valkoisen pöytäryhmän ympärille
sisarukset, serkut, isovanhemmat, ystävät ja ystävättäret
lapsikatraat ja koirat
Vaihtaa kuulumiset salaatin ja valkoviinin äärellä
viljellä pisteliästä sarkasmia jota ranskalaiset eivät muka ymmärrä
ja myöhemmin peitellä lapset nukkumaan mutta kolistella silti tiskejä korkokengissä
ja soittaa nostalgisia nuotiolauluja lapsuudesta
halailla siskoja ja ystävättäriä
sulassa sovussa kunnes esirippu laskeutuu
Selän taakse jäävä ilma
on kuollutta kuin kampaamon lattialle katkaistut latvat
irrallista, hylättyä ja menetettyä
Älä siis huoli
et voi saada sanojasi takaisin
mutta kuulleellekin ne ovat lakastuneita
nopeammin kuin kuvitteletkaan
Niin monta kokoontumista ilta-auringossa
nuoruuden, ystävyyden ja kemian kanssa
niin monta pitkää yötä tähtien alla
ja harhailuja kotiin maalaistiellä ruohojen kahistessa näkymättömissä
huojuvien kuusenlatvojen takaa kurkottavien tähtikuvioiden alla
että olen menettänyt tajun
muistin, järkevyyden ja pidättyväisyyden
ja laskun taitoineen
Niin monta uutta ja uteliasta silmäparia sumussa
ja halauksia hullun hauskuuden kanssa öisen kylmettyneellä kaupunkiasfaltilla
(joka on kokonaan oma lajinsa)
että olen menettänyt tajun
tylsyyden, ujouden ja varovaisuuden
ja menneen tiukkoine nopeusrajoituksineen
Haluaisin ajatella
että mennyt on mennyttä
eikä menneisyys voi palata
Kolme vuotta katoaa nopeasti
mutta voi olla löydettävissä yhdessä päivässä
ja unohdettavissa taas uudelleen samassa ajassa
Ehkä on hyväksyttävä
että hukun muutaman vuoden välein
sillä väistämätön kuu nostattaa veden keuhkojen päälle kuin lapsen peittelisi
ja menneisyys toistaa itseään
Sometimes I wonder if I really am
hearing the creaking train come
the same person as I was then
Sometimes I wonder why I'm not feeling
the pain anymore
as if my cells had learned how to breathe underwater
Sometimes I wonder why
And I jump into the water
I was like a rabbit, she said
afraid of noises, afraid of silence
afraid of others and afraid of herself
Don't talk to me about that time, she said
I wasn't a human then
I wasn't alive, I wasn't living
because hiding is its opposite
Maybe you weren't living
but those years still were your past
and you carry it with you every second
so please, learn to forgive your past self
Muistelen kuin hiostavia tunteja ennen ukkosta
nuoren ja tyhmän potkuja yli
kaiken ennen vallinneen rajan
Pelkään niin kuin pallosalamaa kymmenvuotiaana
kasvojeni kimmoisaan ihoon piirtyviä arpia
naarmuja anonyymistä oksistosta
vain vieraita kieliä läpi posliinitärykalvon
Vaikka pelko on mörkö sängyn alla
sillä särkyneet osat eivät näy vaan tuntuvat
Keskiaikainen katu tämän ajan jalkojeni alla
liian vahva oletko varma
en ymmärrä miksei kivi halkea
kestäväsi
Ja alkaa etoa
räikeät alennusmyyntikyltit muurissa
rakennettu vuosisatoja selkäsi taakse
katso, näetkö lyhyempiesi kaatuneiden käsien kosketuksen
lasiseinän takaa, sitäkään ei voi lahjoittaa
niin kuin esi-isämme tälle rodulle
joka etoo kansakunnan kylkiluita
