Minun päivissäni on aina vähän saippuakuplien tuoksua
etenkin keväisin
kun hypätään tuntoaisti edellä päin maailmaa
tietäen samojen syklien seuraavan toisiaan
niin kuin aallot, päivä toisensa jälkeen
opimme, rakastumme, vihastumme, vanhenemme, menetämme ja aloitamme uudelleen
Minun päivissäni kaksi pysyy
saippuakuplien ja tuoreen ruohon tuoksu kevätaamuisin.
Paperipaino vetten päällä
pintajännite huiskuttaa tuulia
hattujen sota lumpeenlehtien välillä
kiskoo rautakankia sammalpohjasta
Kevään tullen pääskyt luo
verkon majavien padon ympäri
ja joen järven meren vesi nousee barrikadeille
jossa kirputkin tömistävät
Sinulla on liian pienet olkapäät
Näytät niin pieneltä
Ruohikkojen säteillessä radioaktiivisinta tummaa vihreätään
tuorean tuoksun huumatessa arkoja hipiöitä
painamme yhdessä tuumin lakit kiharoillemme
Itken nyt
Ehkä olkapääni jaksavat kantaa sitten
kun kaikki paino valahtaa
sydämen varassa kävelemme kohti yksilöllisiä käytäviämme
Ehkä sitten ryhtini pitäisi
Aurinko pilkkii
kengänpainaumat sorapihassa heräävät
ja nukahtavat säännöllisen epäsäännöllisesti
Melkein kuulen heliumin
ja laajenemisen kumun joka kuitenkin hukkuu
kuusimetsän varjojen hautaan
Täydellinen liikkumisen vapaus
yhtä täyteläinen kuin 85-prosenttinen suklaakuorrute kermajäätelössä
saapuu luoksemme vasta nuorena
mutta aikuisena
kun jäätelörahaa ansaitaan vielä kesätöillä
lähikaupassa tai kioskilla
Lyhyt mutta kirkas kevät saapuu
kun ensimmäinen saa neljä pyörää alleen
ja yhdessä me melkein lennämme
kliseiden kasvoja päin nauraen
Jos saisin päivän
juosta paljas iho vasten pistelevää vauvaruohoa
pyöräillä lähikioskille jäätelölle hetken mielijohteesta
oli aamu- tai iltahämärä
ja retkottaa siskojen keskellä viltillä
ylimmän ihokerroksen vapauttaessa
auringon savumerkkejä
Jos saisin päivän
huolettomuutta ja lapsekkuutta
tietäisinkö yhtään paremmin
mitä teen viiden vuoden päästä
tai minuutin
Kasvoni kahtia
jakaa juuri tämän
viikon kevätaurinko
jossa kylven
kirsikanpunaisen avoauton etupenkillä
cat eyes ja mansikkasiideri
punatuissa kynsissä värjätty
tukka liehuen
En sentään
kuin kansallislippu
ole tällainen
Sade paahtaa avoimia
jalkapohjiani teräväreunaisilla
kivillä joilla kävely vuodattaa verta
Nousuvesi tekee tuloaan päiviä
vaikka värjöttelen jo kesämekossani
passi taskussa ja korot odottamassa
aina nurkan takana
Mutta huomisen lämmittävän
tuulenhenkäyksen uskon edistävän tämän kylän aikaakin
Siksi olen teipannut rannekelloni peittoon
ja antanut ihoni rantahiekkaan
osuessaan ottaa pieniä iskuja
//18-vuotissyntymäpäivän ajatuksia kuumeisten silmien takaa.
Say hello to the clouds
drifting towards
a mountain without a coating
of snow
Say hello to the leaves
whose existence
and intensitivity of colour
you already forgot
because of the special coma
you always give in to
when green turns into grey
and your brain cells
into dust
Say hello to the brighter
side of year
now or there will be no butterflies
Please, say hello to the metamorphosis
only waiting for your hint
just around the corner
Peltilaatikot kuminaa
tyhjät
höristävät korviaan kumisten
kengänpohjieni suuntaan
kun ylitän marmorirajan
Sementtisolujen välistä ei kajasta
aamunkoittoa tai äänenvärejä
ja kuusi nolla nolla viikon jokaisena päivänä
ikkunaluukut avautuvat teitä päin
niin asfalttisia kuin ruohoisia eksyneitä
ja näkinkenkiä, löytyneitä
Päistikkaa ylösalaisin
rapattu raapii ruvelle
koska gravitaatio ei anna keskipäivää eikä iltaa
hetkeä miettiä mitä teen kuvun sisällä
Sinun kätesi
paperista
vuorotellen jäätä ja tulta
Seisot suorassa
viheriöivän pihan yksinäisessä
valoläikässä
ja minä vilkutan niin
kuin ensiluokkalaiselle
Ja löydän sellofaaniin käärityt
kantesi väistyvän illan mustavalkoiselta
kevätnurmelta
jolle sataa nyt lunta
Sinun verisuonesi
rautalangasta
ikuisesti
sykkivät minulle
kaltereiden tuoksua
vaikka luulen tunnistavani uurteet
suupielissäsi kun hymyilet
Linnunlaulunkin kestävä
bunkkeririvistö keikkuu
päälaellani vihellellen
Työttömyys ei huoleta
sillä nyt on kesä maansa alla
ja vasta mullan toinnuttua
auringon iskusta
linja saa toimintaa
eikä se anna periksi
Tanssin rivien välissä
pommitan valopalloja
suljetuissa sielun peileissäni
Kaihtimien väleistä poraa
suoraan aivosolujen väliin
tie kirkkauteen
jossa jaksetaan taas uskoa
vappupiknikin lähenemiseen
Kevään toiseksi viimeinen päivä
istun nurkkapaikalla
hymyile, naura, juttele
Tornado keuhkoputkissani
raakojen oksien sormet riipivät ihoa
sisältä ulospäin
Vilkuilen kellotaulua ahnaasti
yksityisjokeni virratessa
vuolaasti vastapäivään
ja naamioni kestää
aina huomiseen
Pelkään tosin
lämpöhalvausta kasvihuoneen
kulmassa yksin
sillä minuuttieni maraton
juoksi ohi unieni
