Mustaa risua kartanomaista seinää vasten
maksapoliklinikka
tähysimme kaupungin valoja
Dystrofia maisemassa
katukiveykset keskenkasvuisia
ja miinusvuosisatojen kartanomaisuus
kurkkii kulman takaa maksan
polis
kliinikkoja
niin oli mielestämme sietämätön desinfiointiaineen haju.
Viettelevästi hymyileviä silmänurkkia seinälle ripustettu
oven pieleen rakennettu
lisätuoleista jatkokaari
kuumeista tepastelua tahmaisella,
lasimaisen aineksen läpi näkymä ehkä
kuusinkertaistuu
Missä täällä on vessa
kelpaan vastaajaksi
Jalkaterät vääntyvät polttavan katon
reunan yli kipristellen
kuin kolmivuotiaan sänkymme keskellä aamuvarhaisella
nahka käryää, irvistää
Kuuluuko palosireeni
jalkapohjani sytyttivät varmaan tulipalon
nostan päätä katsoakseni, mutta niska romahtaa
luun sirpaleista kuuluu samanlainen särkymisen ääni kuin lasin
Pohjantähti huoneen seinässä selvästi
keskellä päivää ja keskikesää
pysäytti sisääntulijoita
Valon hiipuessa tähtikin väsyi ja lopulta sammui
jättäen arvoitukseksi useamman muiston
heitti yöhön toivon vastauksesta
kysymykseen, olivatko tulijat perillä
Vain muutama uskoi sanomattomaan ja jäi
eikä kukaan tiedä vieläkään, löytävätkö he joskus
vai ovatko jo olleet
A confused girl walked on the streets of a little city
romanticizing every sound of her steps, even
as she always did while not listening to her brain
Confused about the fact that it wasn't raining
about late nights in the heart of that little city
where she had met so many new faces and forgotten their names immediately
and confused about the fact that
the brown-haired guy playing the guitar
in front of a romanticized café
looked nothing like the dozens whose names she had forgotten
For once
she thought she would remember his name
upon a time
Tiilikaton reunalla aina välillä
raidalliset jalkapallosukat ja reikä kantapäässä
horjuttaa
Laastareissa sateenkaarta
ja myöhemmin isojen tyttöjen vakavia
silottamattomia arpia hopeatarjottimella
Ja kermavaahtokansi kallistuu aina välillä
Ja on niin vaarallista
ovesta oikealle ohjata ketään
nurkkapaikka ei ole vapaa
niin kauan kuin ylivalotettu keltainen ja taivaansininen
yhdistyvät hiomattomiin pokiin
On vastuutonta
sulkea ovi keuhkottoman takana
niin kauan kuin ikkunan eteinen
muistaa muutaman vuoden takaisen
muutos ei puhumallakaan
saa suojakilpeä haalistavalle
Ja kehrään hopeanauhaa
lettiin jolla pakenisin
kaunis aamu
juuri ennen sateita ja
sinua
Ruohikossa kyyristyn
matalaa aallonpohjaa
katsoakseni hiekkateitä
johdattavia pääskyjä
Neliönmuotoinen lasilinna
särkyy henkäyksestäsi
tai yhtä lailla elonmerkeistä
vielä suomuttomalla ihollani
(4.3.2014)
Kellun yksityislattiallani
kompassin neula katkesi
17 vuotta, 10 kuukautta ja 21 päivää sitten
ja kantapäät iskeneet mustelmia
betoniin yhtä kauan
Altaani on linnani
ja utøyani
jossa viikingit keihästävät
aivosoluja korkealennosta
(Unohdin julkaista tämän eilen)
Vilkkuvan kattolampun alla
meren läpitunkematonta
tummansinistä vielä kasvamattoman
pojan silmissä
Seinien velloessa
päänsärky pyörteilee kuin tornado
imee toiveet pysyvästä
katkaisemattomasta
ja poika hakee tikkaat
valosta
kiivetäkseen kuopastaan
Katson tuulilasin sumun
läpi talon
ainoaa palavaa ikkunaa
Spotit mellakassa
kasvottomien sota painaa
pääni kohti juuria
jotka kiemurtelevat saasteiden
ilmassa hengittäessämme
kuin käärmeet
pölyä ja radioaktiivista loistetta
sisään ja
Kimalletta indigon ainoalta tähdeltä
katulamppujen viskoessa sädekehiään
hiotun hylättyyn narskeeseen
Pysäytetty talvisatu
mökit hirsineen vuosisatojen rajoilta
ajan kopistessa akillesjänteeseen en
voi seisahtaa
toisin kuin aika
Kuin ruumishuone
graniittinen käytävä
kiintopisteenään heiluriovet
syö ohiajavien heijastuksia
Sementti ja hehkuvat rivistöt
katossa josta läpi
pyrkivät niin vanhemmat
kuin karkeilla viimeisillä
lakanoilla kalpeilevat
Helikopteri rapatun kuution yllä
syöksee lamaannusta
sähköiskuina sormenpäistä
varpaisiin joista reunimmaisesta
roikkuu pahvilappu
