Sinun kätesi
paperista
vuorotellen jäätä ja tulta
Seisot suorassa
viheriöivän pihan yksinäisessä
valoläikässä
ja minä vilkutan niin
kuin ensiluokkalaiselle
Ja löydän sellofaaniin käärityt
kantesi väistyvän illan mustavalkoiselta
kevätnurmelta
jolle sataa nyt lunta
Sinun verisuonesi
rautalangasta
ikuisesti
sykkivät minulle
kaltereiden tuoksua
vaikka luulen tunnistavani uurteet
suupielissäsi kun hymyilet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti