Mirrors

Afraid of mirrors
she broke a red pot of clay

With watery eyes

a girl tried to glue it
but the greenness of the grass
blinding and yelling only to her

without exceptions

took over her cover

Success isn’t made for ones like you

Afraid of smiles

a woman hides her head

under cover

Such is life

they call broken

Nestehukka

Risti-istunta kuusimetsikön keskiössä
suolaiset aallot käyvät jalkaterissäni
värisen vihreässä

Myrsky tulee hämärtymisen hetkellä
lopetan kuiviin vuotamisen
ja maaperä kitkee hiljaa lausumani toiveen
kuin rikkaruohon

Raikas tuuli puhdistaa kasvoni
muttei lankakerän ydintä
jota pitelen aivan itseni edessä

Siinä, selvitä ja avaa.

Mutta minulla on jo nestehukka
eikä lentolippu auta
kuin marraskesin parantumiseen.

//Tämä runo on yksi ensimmäisistä ns. kunnollisista kyhäelmistäni, vaikka moni kohta ja ratkaisu tuntuukin kömpelöltä. :D Epäilisin, että olen kirjoittanut sen 15 vuoden paikkeilla eli kolmisen vuotta sitten. Tänään teki mieli katsoa taaksepäin ja miettiä, olenko kehittynyt yhtään.

Jää

Kesäsade

iski höyryävään asfalttiin kuiskauksen
valloittavasta tyhjyydestä

Kotimatkat pimeässä
Haaveilu ikkunalasia vasten pisaroiden
raapiessa koskematonta ihoani

Ja vasta syksyn huokaistessa
kalsean puuskan totuutta
hämärään kietoo
korkkiruuvikiharat

Edetessäni katselen
Sen kivisen polun lammikoita
joita suojelee ymmärrykseltä

Silmänräpäys

Katto laskee kohti
heti kun avaa silmät

Seinäkukat kiertyvät auki
ja tuhat silmää katsomossa
naamiot välissämme

Sanojen velloessa
kukkaismeren huuhteessa
silmät sulkeutuvat

Until

Light grows stronger
when it returns
from the other side of the Earth

Its messages from unknown
floating on the clouds
fade

And so it goes around

Adolescence

Some feel the presence of a creature greater than us
and have all the answers floating on the sky,
waiting to be caught

While I,
sitting on the edge of the dock
feel no air through
my suffocating lungs

It’s a concert of melancholy
where girls braiding each other’s hair
dim their private suns

Which I once had thousands of

Now,
I have to learn to breathe
so that I could nod towards

Kelaaja

Kimalletta indigon ainoalta tähdeltä
katulamppujen viskoessa sädekehiään
hiotun hylättyyn narskeeseen

Pysäytetty talvisatu
mökit hirsineen vuosisatojen rajoilta
ajan kopistessa akillesjänteeseen en
voi seisahtaa
toisin kuin aika

Talvi-idylli

Säännöllistä spiraalia
savuttava piippu
ja vaaleanpunaiset laudat

Takanaan upottava
kahdeksikkotaivas ja pohjantähti
loitommalla kuu arvoi hiljaa

ja vasta happeen heränneen
tytön epätasaiset haronnat
suoraan eteenpäin

Jäisen lumisilla mukulakivillä
alan vihdoin (melkein) uskoa satuihin

Talvipuutarhassa

Talvipuutarhassa

salaisten omenapuiden rankojen takaa

kalpea valo tislautuu

läpi aatteenkeveiden lehtien

Sinun jalkasi ilmassa

jo liikkumattomat

Askellan kasken polkua

pihajään varjoon.