Elämä alkaa salaa
kun on istunut pöydän alla yli vuosikymmenen
Eräs päivä ilma on kevyempää
ja joku säikäyttää siirtämällä pöydän pois
Et osaa sanoa, nauratko vai itketkö
parin vuoden päästä
mutta tiedät vihdoin elämäsi alkaneen
Perhoset vatsanpohjassa kuuluvat geeneille
ja siipeniskunsa aallonharjoille kulkemaan
yrittäkööt vaikuttaa meihin
Seisomme vaikka läpi tsunamin
vierekkäin siitä lähtien kun uskalsin
purkaa aamuauringon morsetuksen
Miksi taas
viiletän aallonreunaa väistämättä
kohti pinnan läpi putoamista
On kuin hukkuisi
vesimolekyylien puristukseen
suunnista ilman painostaa
ja silti katson alaviistoon
Koska taas
kadotan sen osaavan
voin vain toivoa etten kuukausiksi
Miksi osa aina lohkeaa
Seison reunalla
ja alan kummasti huojua
kuin maa houkuttelisi puoleensa kallistumaan
En voi perääntyä
sillä takanani puhaltaa armeija
päiviä ja kuukausia
Olen hallinnassa
vain siitä että yritän
pitää jalkaterät tukevan puolella
Kaunis kesätaivas laulaa kuin seireeni
kävelen katse tienreunassa
taas uuteen suoritukseen
joka määrittelee minut ihmisenä
Koko nuoruus samaa kuviota
ja viikonloppuna lyhyt irtiotto
kuin minuutin tauko kirjaston lukemisessa
Asfaltin reuna on jo näkyvissä
kun tuuperrun kuumuudesta.
Muistikirja ei pysy sormissani
liian heikoissa kantamaan
vuosisatoja, tuhansia
esi-isiä tuhkaa pölyä kuolemaa
ja paloa purkaa kaikki
kuin kävelisi labyrintista
yhä syvenevään kosteuteen pimeyteen
olenko se todella minä
voimattomien ranteideniko tulisi
kestää taipumatta universaalinen tuska
Tiedän jo etten kävele kohti horisonttia
silloin kun huomenna on luvassa kaunis päivä
Huuhtelen hiekasta jalkapohjat
lammessa joka vielä jäädyttää
aivan kuin horisontissa sataisi lunta
Heitän kengät ja pitkähihaiset pois,
avojaloin
annan takkuisen tukan riipiä
selän ja olkapäiden ihoa
Vielä haurasta
liian valkoista ollakseen lämmintä
ja silti kädet paljaana istun lammen rannassa
ihmetellen joutsenen poikasten käytöstä
toiset kun nokkivat muita ja unohtavat heti
voisinpa minäkin
vapautua mielestäni ja
silmien liikutuskyvystä
Ehkä siksi pelkäänkin
järvimaisemaa, että vedenpinnan upottava kiilto
ja satumainen auringonsilta
säteiden valaistessa heikkoja laineita harvakseltaan
pyyhkivät muistista kokonaan
vedenalaisen jäätävyyden ja pimeyden maailman
pakokauhun
Silmät mustana kiitää korkeammalla ja
renkaat savussa näkee nopeammin ja
ystäväpiiri sormenpäissä tietää enemmän
Nyt on kiire, en ehdi puhua
tai sanoa hyvästejä
mutta WhatsApp-keskustelu on prioriteetti
sanon kyllä arvoikseni lähimmäisenrakkauden
luonnon ja perheen
onhan niin paljon tehty, kun jaksaa
heittää huomenet joka ikinen aamunsarastus
ja kirjoittaa Isoilla Alkukirjaimilla vanhemmille
Täydellinen liikkumisen vapaus
yhtä täyteläinen kuin 85-prosenttinen suklaakuorrute kermajäätelössä
saapuu luoksemme vasta nuorena
mutta aikuisena
kun jäätelörahaa ansaitaan vielä kesätöillä
lähikaupassa tai kioskilla
Lyhyt mutta kirkas kevät saapuu
kun ensimmäinen saa neljä pyörää alleen
ja yhdessä me melkein lennämme
kliseiden kasvoja päin nauraen
Maantien sorahtavat kuopat
mikroskooppimetsässä
millimetriä ennen kuusiaidan vaihtumista
lepattavaksi järvenpinnaksi
alkavat vetää puoleensa
Niin kummallisen vähän jaksaa
yksi reisi nostaa jalkaa
kun hyttynen on imenyt kaiken hapen
verestävistä silmistä
jotka havunneulasia
alkavat vetää puoleensa
Haaveksin tuulta vasten
älä välitä, sateenvarjoja kääntyy ja katoaa
mutta vetinen maa ballerinojeni ja tennareidesi alla
ei osaa matkia Atlantista,
siksi että tiedän, luota
sanoihini kietoutuvat etuhampaat aivan
kirkkaassa huulipunassa ja ientä naarmuttavissa hiuksissa
kuolletta kudosta toista vasten
unelmoinko vai uneksinko
Herään lokkeja satavaan taivaaseen
ja olet kylkeäni vasten
suolakiteistä hiekkaa korvanlehdissäsi
punot kaunista seppelettä
josta en tiedä, luota
unettaa vai haavoittaa
Ja on niin vaarallista
ovesta oikealle ohjata ketään
nurkkapaikka ei ole vapaa
niin kauan kuin ylivalotettu keltainen ja taivaansininen
yhdistyvät hiomattomiin pokiin
On vastuutonta
sulkea ovi keuhkottoman takana
niin kauan kuin ikkunan eteinen
muistaa muutaman vuoden takaisen
muutos ei puhumallakaan
saa suojakilpeä haalistavalle
Lying on a hospital bed
slowly sinking into the ocean
of hopelessness
someone's grandmother, almost existing
Nurses come and go
while I sit against the cement
trying not to give in
to the kind of thinking they like
to spread to the innocent
smiling
I don't know her drying body
never seen, and no one else will either
not anymore
because who cares about a malfunctioning
piece of nearly forgotten memories
and mean words of tiredness and anger
risen from the ashes
of the Great Disappointment
Go ahead and buy that alluring new phone
you have your own grandparents
now living in a fear of the point
where the one weekly visiter
keeps saying it's going to be allright
when even the falling walls know that's a lie
Without doubt they will
once lay on those harsh sheets
singing the song of still breathing
and begging for that one girl to convince the others
to believe her work needs to be done
Et voi yksin
kovin pitkälle tallata
Made in China -posliinikaupungit
joissa ihmiset ympäri maailman
kurvailevat muovimeren aalloilla
pirstovat lasitunnelisi hetkessä
yksi ihmiskuntaa vastaan
Aurinkolasit himmentämässä valheen kirkkautta
jatkat polkuasi massaan tukeutuen
voi olla ettet kaadu näin
Leikin valolla
sammutan tulitikun toisensa perään
ja viskon kitaan maistamatta
Suolan hautuumaa polvieni alla
tuoksuu salmiakilta
vai onko se sittenkin haju
Ja olen taas kyynelissä
joista puuttuu poskia korventava suola
Leikin tulella
sädekehä positiivia kehystämässä
istun yhä korkeammaksi kasautuvassa nokivuoressa
joka kasvaa kuin lapsi ja tuoksuu salmiakilta
Haituvaa vaille valkoiset
viikset ja verkkainen 80 asteen
pään käännös
pölyisen lasin takana sataa aina räntää
Ostetaanko pikku-Artulle uusi jalkapallo tai hokkarit -
miksei molempia
Voimmehan unohtaa iltateeltä
Aleksanterinleivokset pariksi viikoksi
ja seuraavan kerran sinä kokkaat kotona
Totta
ei tarvitse mennä ulos aina
Siellähän sataa räntääkin
