Rintaluut sortuilevat
raksuen ja poksuen kuin
pojan rutistaessa pikkulintua nyrkkiinsä
tykyttää ja virtaa linnunmaitoa
kehän ulkopuolella.
Juovien verkosto levittäytyy
elin raakkuu kuin
lintu pojan nyppiessä sen pyrstösulkia
laajenee ja supistuu
luukehän sisällä ja ulkona.
Kalvot reikiintyvät
vinkuen ja venkoillen kuin
pojan upottaessa hampaansa linnun silmämunaan
sinertää ja valittaa elinvoiman pulputessa
rintaluukehän rajojen yli.
Minuuteni on huono käännös
siksi puhun puolittaisin kielin
virkkeissä sekaisin suissa
joita on liikaa yhdelle
identiteetille
jossa you-passiivi kääntyy suoraan ja ihmisiin otetaan silmäkontaktia.
Vaikein hetki on se, kun on vuosia ajatellut selvinneensä,
olevansa WHO:n määritelmä terveestä yksilöstä,
ajattelevansa postformaalisti ja säätelevänsä tunteitaan kehittyneesti,
päihittäneensä jo taakse jääneen elämisen vaikeuden poikkeuksellisella tahdonvoimalla ja
identiteetinkin eheytyneen ainakin kolme vuotta sitten kesällä
ja kun tajuaa eläneensä valheessa kaikki nuo kolme onnellista vuotta.
//Here's some behind-the-scenes reality for you, if you will.//
And I feel like breaking down
haven't left the house in days
more of them coming
I don't care to take care of myself
have forgotten who I used to do that for
I feel this imperial pressure
and it's getting to me, it's getting to me
And I feel like tearing up
the everyday emptiness,
echoing in my dull ears
I feel nervous when my phone rings,
because I have lost the words that can be spoken
that's how deep I am
in the meantime I'm reading about how important social support is, in one of my b o o k s
And I miss the old
all of it, early mornings, lessons that bored me
to death, the pressure
to have everything done in time,
the people I used to see every day, even if I didn't really want to,
the little choices that muted my mind from bigger questions
that now are my routine:
wake up in half an hour, have a cup of tea
fear for the rest of your life
realize your youth is slipping through your fingers
cry a little in your repetitive thoughts
face the fact that this is going to be your life for weeks, months even,
before your l i f e starts
What is it worth?
And I feel like breaking down now
looking through these old pictures
taken in sunshine and security
while listening to Summertime sadness by Lana del Rey
and sipping sweet cider
What a lovely bubble.
And I feel like breaking up
with the me of these pictures
but when waking up to another day
of emptiness speaking to me from cold corners
I understand I still haven't quite figured out
How to exactly let go.
Pidän haavoittuvaisuuden tunteesta
Pidän hapen mausta silloin kun sydän yrittää pursuta läpi rintakehän
Pidän verenkierron tunnusta silloin kun elämäntahto ei pysy rytmissä
Pidän lanneluun terävyydestä silloin kun iho voisi lävistyä hetkenä minä hyvänsä
Pidän jalkojen kankeista ensiaskeleista silloin kun
en ole syönyt tai kävellyt viikkoon.
En pidä säälin purskuttelusta heidän suussaan
En pidä käsivarren yksityisyyden häirinnästä silloin kun päivät täyttyvät neuloista ja nesteistä
En pidä pään kallistuskulmasta silloin kun sen sisäpinta halutaan desinfioida uusiksi
En pidä tauottomasta hiustenleikkuun surinasta sunnuntaisin kun
meitä tuodaan lisää.
